Blogi Betoniringin Balettitanssijasta - Kiekonheittäjä Tanja Komulainen
“The discus thrower is a dancer who performs the most complex and beautiful choreography in athletics” - Aretha Thurmond

Kohtalo, Jumala, sallimus tai sattuma on asettanut viime aikoina tälle urheilijan polulle kiitettävästi esteitä ja kantoja. Ei mitään jättisuuria, mutta haastavia. Toivottavasti ne alkavat nyt olla lopussa, sillä EM-unelmaan on aikaa enää reilu kuukausi! Harjoitukset ovat sujuneet kohtuullisesti, mutta jonkun verran olemme joutuneet tekemään muutoksia aiempiin suunnitelmiin.

Alfamarin leirillä alaselän kramppi ja polven patellajänteen pikkuvamma aiheuttivat päänvaivaa ja estivät räjähtävien harjoitteiden tekemistä. Paluun jälkeen nyrjähti nilkka ja nyt, kun pääsin jälleen leirin jälkeen hyvään harjoitusrytmiin, sairastuin nuhakuumeeseen. Jo aiemmin talvella sairastin poikkeuksellisesti pari hengitystieinfektiota. Terävyyden puuttumisen ja väsymyksen takia söin jopa doksisykliinikuurin, jos kyseessä olisikin ollut psykoplasma… Yleensä olen ollut terve kuin pukki, joten sairastaminen on ottanut hieman lujille varsinkin tässä vaiheessa ja tänä keväänä. Otatutin itsestäni varmuuden vuoksi verikokeita, joiden tulokset selvinnevät lähipäivinä. Toivon hartaasti, että nämä vastoinkäymiset kääntyvät vielä voitoksi. Esteethän on tehty ylitettäviksi ja kuten mieheni sanoi: “sä et tosiaan oo mikään luovuttaja!” En todellakaan! Mutta kapteeni Komulainen ei siis VIELÄ ole ihan fyysisesti valmis EM-taistoon :) (Haastattelu Alfamarin leiriltä)

Portugalin leiri on nyt suunnilleen puolessa välissä. Tahti ensimmäisellä puoliskolla on ollut loppua kohti kiihtyvä. Aloitus oli varsin maltillinen, koska kokemus on opettanut, että alussa hötkyilemällä voi homma karahtaa karille leirin lopussa tai sen jälkeen, varsinkaan kun ei ole enää biologisesti alle kaksikymppinen tyttönen (henkinen ikä sitä voikin olla…) Ensimmäinen viikko oli aika lailla perustreeniä ominaisuusharjoitteisiin painottuen, koska valmentaja ei ollut vielä paikalla. Tein vain kaksi heittoharjoitusta, joiden tarkoituksena oli sopeutua ”uusiin” olosuhteisiin (rinkiin, lämpöön, erilaiseen heittorytmiin ja muiden heittäjien läsnäoloon) ja etsiä taas matkustuksen ja lyhyen tauon jälkeen ajoitukset ja oma tekniikka suunnilleen kohdalleen. Ne tavoitteet onnistuivat ja nyt valmentajan kanssa tehdyissä heittotreeneissä on päästy keskittymään laatuun ja hiomaan tekniikkaa entistä paremmaksi. Mitään isoja kikkailuja ei tässä vaiheessa ole tarvetta tehdä, vaan yritetään vakioida heittoLyhyen perutekniikkaa, niin että ajoitukset ja rytmi toimisivat tiukassakin paikassa.

Peruskuntokauden jälkeen terävyys on hieman painuksissa, mutta olisin ehkä enemmän huolissani, jos nyt tykittäisin kovia tuloksia juoksuissa, hypyissä ja kuulanheitoissa. Itse asiassa en ole toistaiseksi edes testaillut hetkeen noita. Otetaan sitten keväämmällä mittanauha käyttöön, kun suoritukset alkavat tuntua teräviltä. Punteilla sen sijaan raudat ovat liikkuneet mukavasti. Niissäkään ei olla varsinaisesti testailtu, mutta sarjapainot ovat kulkeneet ennätyslukemissa kaikissa muissa liikkeissä paitsi penkissä, jossa siinäkin ollaan kuitenkin vähintään viime kevään aikataulussa.

Eilen oli lepopäivä. Aamupäivällä satoi vettä, mutta iltapäivällä pääsimme jo kiertelemään Vilamouran kauniiseen ja idylliseen satamaan. Teki todella hyvää välillä irrottautua näistä treenikuvioista. Itse asiassa irrottauduimme niin hyvin, että ajankulku unohtui totaalisesti. Pitsalla istuessamme huomasimme kellon olevan kahdeksan, jolloin samalla kellonlyömällä Alfamarissa alkoi professori Urrilan pitämä sessio kokonaisvaltaisesta valmentautumisesta ensi kesää ajatellen. Pitsat siis nopeasti naamaan, taksi alle ja puoli tuntia myöhässä nolona ja nöyränä kokoukseen. Muuten elo ja olo kämppikseni Katrin kanssa on ollut varsin leppoisaa. Paula Radcliffe on myös täyttänyt kirjallaan vapaa-aikaa. Tänään kuitenkin käynnistyy leirin toinen puolisko ja toivotaan, että osaan kiristää ruuvia vielä sopivasti lisää.

Aim for the moon, even if you miss, you’ll land somewhere among the stars

-Paula Radcliffen valmentajan Alex Stantonin ohje nuorelle valmennettavalleen

Kun pääsiäismunat tuli syötyä, pakenin Pirkkahallin messuruuhkaa ja Tampereen takatalvea tänne Pajulahden urheiluopistolle kiekonheittäjien leirille. Maanantaina on sitten lähtö kolmeksi viikoksi Portugalin lämpöön ja koska takana on aika tiukka, mutta varsin onnistunut treeniputki, olen keskittynyt täällä leirillä erityisesti syömiseen, nukkumiseen ja perusharjoitusten välissä huoltaviin toimiin eli siis PALAUTUMISEEN. Aloitin leirin itseasiassa hieronnalla, joten ei paha sekään! Voisi siis sanoa, että tässä on leiriin valmistava leiri käynnissä :) Pari treeniä on toki heitettykin, mutta koska takana on teknisesti varmaan yksi elämän parhaista jaksoista ja paikat myös hieman juntturassa, en liiemmälti ole lähtenyt täällä tykittelemään saati sitten testailemaan. Onhan se tiukkaa katsella vierestä, kun nuoriso kiskoo menemään ennätyksiään ja itse on tyytynyt vain “näpertelemään” Pirpan jumppia, Ahosen penkkiä sekä Kanter-, Rutger- ja Hartsan VKL-harjoituksia ;) Niillekin on otettava aikansa ja paikkansa, jotta kroppa pysyy kunnossa. Kävin eilen myös avannossa ja isommat kolotukset jäivät sinne. Tänään vedetään vielä yksi treeni ja iltapäivällä on toinen hieronta, niin eiköhän tämä nainen ala sitten olla valmis taas hieman tiukempaan treeniputkeen.

Viime kirjoituksessa mainitsin Montenegron “tuliaisista”. Etenkin suomalaisnaisten harjoittelua ja fyysisiä ominaisuuksia on viime aikoina kritisoitu kahvipöytäkeskusteluja, tv:tä ja keskustelupalstoja myöten. Itsekin sain joltain “asiantuntijalta” tylytystä riittämättömistä punttituloksistani keskustelupalstalla, kun joku toinen oli kommentoinut osallistumistani Porin painonnostokisoihin. Ehkä nämä vanhat herrat voisivat myös palata maanpinnalle ja ottaa nykymaailman menosta selvää, ennen kuin lähtevät laukomaan viisauksiaan. 70- ja 80-luvun tulokset ovat oma lukunsa ja saavutettu erilaisilla konsteilla. Montenegrossa keskustelimme esimerkiksi eri huippunaisten harjoittelusta ja voima-arvoista, eikä meidän suomalaisnaisten tarvinnut kyllä niissä hävetä. Toki on meitä vahvempiakin “mammoja”, mutta omakin penkkipunnerrustulokseni kestää vertailun mm. Nadine Mulleriin, Sandra Perkoviciin ja moneen muuhun. samoin erityisesti kyykky ja temapuskin. Nämä naiset eivät keskity niihin, eivätkä laske, paljonko kiekon pitäisi lentää, jos kyykky, penkki, tempaus, rinnalleveto, loikat ja nopeus ovat tietyllä tasolla. He keskittyvät lajiin: tekniikkaan, lajiliikkuvuuteen ja -elastisuuteen sekä lajinomaiseen tehontuottoon. Rinnallevedosta on vielä piiiiitkä matka kiekonheittämiseen ja olleellista näyttäisi olevan se, kuinka hyvin ja miten ominaisuudet saadaan siirtymään välineeseen. Juuri siinä tehokkaassa lajinomaisessta voimantuotossa me suomalaiset olemme heitä jäljessä. Emme penkissä, kyykyssä tai tempauksessa. Kannattaa katsoa myös tämä mielenkiintoinen pätkä Berliinin maailmanmestari Dani Samuelsista. Dani muuten heitti kiekkoa 65 metriä 92.5 kg penkillä.  .

Jos viime vuonna Euroopan talviheitoissa Bulgariassa oli talvinen tunnelma (noin 5 astetta, viima ja tihkusade), niin tänä vuonna talvesta ei voinut suomalaisen mittakaavan mukaan puhuakaan Montenegrossa. Aurinko ja lämpö helli Euroopan heittoeliittiä. Ehkä talvesta muistutti ainostaan jäätävän kova taso, sillä naisten kiekkokisasta kehkeytyi kovatasoisin kilpailu, jossa olen ikinä heittänyt. Tätä kilpailua ei oikein osata arvostaa uutisoinnista päätellen Suomessa, mutta heittäjien kesken kisa on erittäin arvostettu: tämän vuoden kolmanneksi tärkein kilpailu (Olympialaisten ja EM-kisojen lisäksi) ja vastaa pitkissä heitoissa EM-halleja. Naisten kiekkoon monet maat olivat lähettäneet talven kaksi parasta heittäjäänsä kisoihin, joten oikeastaan kaikki huiput olivat paikalla.

Matkustus oli hieman pitkä: kolmella lennolla Kööpenhaminan ja WIenin kautta Podgoricaan, josta vielä bussilla Bariin. Ehkä sitten tarjolla ei ollut järkevämpiä lentoja, vaikka Helsingistä toki pääsisi Wieniin suoraankin. Vaihdot kuitenkin onnistuivat ja laukutkin ehtivät mukanamme perille asti. Fasiliteetit paikan päällä olivatkin sitten oikeastaan erinomaiset. Neljän tähden hotelli heti kilpailukeskuksen vieressä upealla paikalla Adrianmeren ja vuorten välissä. Ruoka oli laadukasta, monipuolista ja hyvää. Huoneet siistit ja jääkaapilliset (saa välipaloja kylmään, sillä kunnon ruoka on tärkeää!) sängyt jämäkät ja sängyissä kunnon tyynyt, peitot ja jopa pussilakanat! (hyvin nukkuminen on myös tärkeää!) Rinki oli oikeastaan ainoa, missä olisi ollut selvästi parantamisen varaa. Perjantain heittotreenissä mietin vielä tosissani, että saatan heittää kisassa jopa lenkkareilla, sillä pinta oli hieman posliinimainen, eikä siitä saanut millään heittokengilläni oikein tuntumaa jalkojen alle.

Kisaa varten rinki oli kuitenkin kasteltu ja se teki yllättäen pinnasta nihkeämmän, kun liika vesi oli pyyhitty siitä pois. Kun tuntuma palautui nihkeyden myötä, heittokin alkoi löytyä. Kisa alkoi rennolla ja teknisesti melko hyvällä reilulla 54 metrin heitolla. Parin kierroksen ajan hain vielä rytmiä, jonka löysin jo neljännellä verkkoon osuneella heitolla, mutta viidennellä sain myös jalat kohdilleen ja kiekko lensi hyvässä asennossa keskelle sektoria. Harmi, että siihen heittoon osui tyyni hetki, sillä tuulen suunta olisi ollut otollinen. Myös kiekon asento ja lentorata sopivat siihen, että heitto olisi voinut ottaa tuulta kunnollakin alleen. Nyt tulos oli 56.44, joka jäi siis vain puolisen metriä ennätyksestäni. Olin B-ryhmän kolmas ja voitin oikeastaan kaikki ne kilpailijat, jotka olivat ryhmästämme voitettavissa. Ykkönen ja kakkonen heittivät päälle 59 metrin, joten he eivät tuuliavuillakaan olisi olleet tavoitettavissa.

Tuuli yltyi joka päivä iltapäivää kohti, joten myöhemmin heittänyt A-ryhmä pääsi heittämään vielä parempiin olosuhteisiin: lämpöä noin 20 astetta ja tasainen, kohtuullisen kova sivuvastainen tuuli oikealta. Saksan Nadine Muller paiskasi käsittämättömän kovan sarjan: kaikilla heitoilla yli 65 metriä ja parhaalla hän paransi ennätystään 1,5 metriä 68.89:ään. Se oli pisin naisten heitto kahdeksaan vuoteen! Kakkonen ja kolmonen heittivät yli 63 metriä ja yhteensä kuusi heittäjää yli 60 metriä. Oma sijoitus oli lopulta 12. ja jos olisimme heittäneet A-ryhmän kanssa yhtä loistavissa olosuhteissa, olisin varmasti taistellut tiukasti paikasta 10 joukossa, sillä 10. tulos oli 57.24. Sain kuitenkin olla mukana erittäin kovatasoisessa kilpailussa, joka oli tasoltaan kovempi kuin esimerkiksi Barcelonan EM-kisoissa. Niiden kisojen Euroopan mestari, Sandra Perkovic heitti muuten tällä kertaa alle 23v-sarjassa sivukentällä tuulettomissa olosuhteissa myös erittäin rajun tuloksen 67.19! Olisipa ollut hienoa nähdä Nadinen ja Sandran kaksintaistelu naisten kisassa. Mikähän voittotulos olisi ollut silloin? Joukkueena pärjäsimme myös hyvin. Utriaisen Sanni osoitti hyvää talvikuntoa voittamalla nuorten naisten keihään reilulla 57 metrillä. Kiekonheittäjistä Katri oli alle 23-v. naisten kisassa 5. talven parhaallaan 50.32, Sanna taas naisissa 15. niinikään talven parhaallaan 54.79 ja Ville alle 23-v. miesten 7. hyvällä tuloksella 53.83.  Kokonaisuudessaan tulokset löytyvät kisajärjestäjien sivuilta.

Kisa herätti toki myös ajatuksia, sillä pääsin mittaamaan tasoni ainakin puolittain maailman eliittiä vastaan. A-ryhmän kisaa katsellessani, yritin pähkäillä mikä saa Nadinen paiskaamaan kiekon 12 metriä pidemmälle? Illalla kisan jälkeen pidetyssä banketissa heittäjät vaihtavat luonnollisesti paljon ajatuksia ja tietoa keskenään, vaikka kuvaan kuuluu myös rento hauskanpito samanhenkisten ihmisten kanssa. Arvokkaan kilpailukokemuksen lisäksi se on varmasti sitä valuuttaa, jolla tullaan tulevaisuudessa maksamaan mahdollista menestystä. Sain pähkäilyyni joitain vastauksia, mutta se on sitten ehkä seuraavan blogipäivityksen aihe, kun saan ajatukset rustattua paperille.

Viikonlopun kisarutistuksesta jäi käteen viides kiekon talvimestaruus keskinkertaisella tuloksella ja parilla keskinkertaisella heitolla sekä painonnostosta kolme SM-hopeamitalia niinikään keskinkertaisilla nostoilla, mutta kisaaminen oli ihanaa ja uskon, että parempikin onnistuminen oli lähellä.

Kiekkossa pisin heitto, 54.85, rävähti jo ensimmäisellä ja lensi kuitenkin pitemmälle, mitä oma tuntuma heitosta oli. Puskin heitossa olkapäällä, joten kaari jäi hieman matalaksi ja kiristykset rintalihaksesta hävisivät. Ajattelin heiton olevan 50-51-metrinen. Ehkä kieltämättä pankki hieman tyhjeni, kun omasta mielestä huonolla heitolla tuli noinkin hyvä tulos ja puseroon hiipi ehkä hieman petollinen tyytyväisyyden tunne omasta kunnosta. Seuraavissa neljässä heitossa jalka jämähti keskellä tiukasti rinkiin ja pyöriminen pysähtyi hetkeksi, joten ne heitot oli siinä vaiheessa jo menetettyjä. Valmentaja kuitenkin huomasi ongelman ja viimeiseen heittoon vaihdoin pyöreämpipohjaisemman, paremmin pyörivän kengän ja sain toisen kohtuullisen heiton, 54.5 metriä. Kisan jälkeen jouduin pissaamaan vielä purkkiin, mutta se sentään onnistui tällä kertaa täydellisesti: ei ujostelua, odottelua, roiskeita tai liian laimeaa nestettä eikä toivottavasti tullut ihan päästäkään asti (tai jos tuli, niin toivottavasti ainakin tyhjeni!) Meillä oli Pyryn kanssa myös tiimin keskinäinen kisa, josta otin turpiini parillakymmenellä sentillä 55.05-54.85. SUL:n uutinen kisoista. Kannattaa muuten huomioida Pyryn hyvän tuloksen lisäksi toisen seinäjokisen,17-sarjan Sanja-Maria Ollin voittotulos ja reilu ennätysparannus lukemiin 43.18!

Painonnostossa tein tulokset 68 + 85 = 153. Tempaus oli toki kisaennätykseni, mutta koska pumppasin ekan yrityksen 68:sta, en päässyt yrittämään suunniteltua seiskaa. Ekassa työnnössä (85) kaksi tuomaria näkivät ilmeisesti jotain vikaa ja jouduin myös uusimaan sen. Suski työnsi 91, ja koska olin raskaampana hävinnyt tempauksessa kaksi kiloa, mestaruuteen vaadittiin korotus suoraan 94 kiloon. Ajattelin, että saan varmasti paremman latingin nostoon, jos lähden taistelemaan mestaruudesta, enkä vain tekemään ennätystä. Rinnalle 94 tuli toki helposti, mutta vauhdinotossa paino lipsahti varpaille ja ylöstyöntö lähti eteen, joten peli oli sillä selvä. Ihan sitä ei siis tullut, mitä lähdin Porista hakemaan, mutta hyvät adrenaliinikiksit sain kuitenkin. Pyrintö murskasi muut seurat yhteispisteissä 14 mitalistin voimin! Tarkemmat noista kisoista voi lukea Pyrintöläisittäin täältä ja tulokset löytyvät täältä.

Loppuviikosta leireilen Pajulahdessa ja välissä on myös kisa Tampereella. Seuraavana viikonloppuna kutsuu Bar Montenegro (Euroopan talviheittojen Cup), jossa aion olla hirrrveen hirrrveen hu…ippukunnossa! :D

Teneriffan leiri tuli lusittua. Päivittelin viimeiset päivät jälleen uudelleen treeniblogiin, sillä yhteys viimeisenä päivänä ei oikein pelittänyt. Katsoimme lentokoneessa valmentajan kanssa viimeiset heitot vielä videolta ja teknisesti ne näyttivät oikeastaan ihan mallikkailta. Talven aikana harjoitellut asiat näyttivät onnistuneen nyt pitkääkin heittäessä. Tukijalka ei karannut alta, vaan pääsin heittämään hyvin tuen päältä ja linkoamaan heittoa vihdoinkin loppuun asti. Rytmikin oli kohdallaan aina, kun kroppa ja hermosto olivat ehtineet palautua edellisistä reeneistä. Fysiikassa ei tällä kertaa tullut samaa tason nousua, joka kahtena aiempana vuonna on tullut. Tosin jätin isommat testaamiset tällä kertaa sikseen, koska jostain syystä hermosto vaikutti välillä hieman tukkoiselta ja tavoitteena on tällä kertaa heittää ne pitkät heitot kisoissa, eikä tyhjentää pankkia jo treeneissä.

Ensi viikonlopusta alkaa lyhyt kilpailukausi. Porissa pidetään lauantaina kiekonheiton talvimestaruuskilpailut ja sunnuntaina osallistun välipalana painonnoston SM-kisoihin, josta tulee muuten live-lähetys netissä. Seuraavalla viikolla meillä on leiri Pajulahdessa, josta tulemme porukalla kilpailemaan Tampereelle Pyrinnön järjestämään kutsukilpailuun perjantaina. Kilpailukausi huipentuu Montenegrossa Euroopan Talviheittojen Cupiin sunnuntaina 18.3. Se on tämän kisakauden ehdoton päätavoite. 2010 Arlesissahan olin siinä kisassa kahdeksas ja voitin mm. olympiavoittaja Natalia Sadovan (joka on muuten viimeinen 70 metriä heittänyt nainen!), joten siitä kisasta jäi hienoja muistoja. Toivottavasti tänä vuonna Montenegrossa tehdään uusia. Kisakauden kuntopiikki tähdätään noihin kekkereihin, joten se on ehdottomasti tavoitteena!

Istun parhaillaan junassa, sillä kävin tänään hiomassa Satun kanssa jälleen henkistä kilpailukuntoa ennen kisarupeamaa. Samaan reissuun mahtui myös passikuvaus Olympialaisten ennakkoakkreditointia varten. Toivottavasti pääsen elokuussakin pukemaan virallisen kisakauluspaidan päälleni. Sekin on ehdottomasti tavoiteena!

Seuraavan kahden viikon ajalta päivityksiä Teneriffan treeneistä tuossa ylempänä erillisessä blogissa.

Viime viikonloppuna leireilin muiden limpunleipojien kanssa Pajulahdessa, mutta ensi sunnuntaina talvisen raikas Pohjola jää taakse ja kiekot pääsevät tuulettumaan Teneriffalle! Pajulahden leiri meni aika mukavasti. Irtiotto alkaa vähitellen löytyä, sillä paikaltaan 30 metrillä jalat alkoivat liikkua jo kohtuulliseen malliin, 4,30. Kiihdytyksestä puuttuu vielä viimeinen terävyys, joten katsotaan josko Teneriffalla liikahtaisi vaikkapa uusi ennätys! Etukyykystä puskin myös 130 kg ykkösen ennen leiriä, joten jalat alkavat olla ihan hyvässä tikissä.

Kokonaisuudessaan kiekonheiton tilanne näyttää lupaavalta. Meidän naisten EM-valintoja olen jo hehkuttanut aiemminkin, mutta voi hyvinkin olla, että saamme Katrista myös EM-kisaedustajan Helsinkiin. Miesten puolella mm. Pyry rikkoi ennätyksiään (esim. 112.5 kg tempaus ja 190 kg etukyykky!) ja hän taas voi olla seuraava miespuolinen viisepeläinen ja miksei kuudenkympinkin ylittäjä! Muutkin äijät on ilmeisesti talvehtineet hyvin ja kun leirillä kuului myös huhuja mielenkiintoisista comebackeista, niin saas nähdä, saas nähdä!

Joskus minultakin on kysytty, voisivatko yksittäiset ihmiset tukea meitä urheilijoita mitenkään taloudellisesti. Aiemmin se ei ole oikein onnistunut, mutta nyt Urheilijayhdistys on kehittänyt oivan mahdollisuuden tukea meitä suomalaisia yksilöurheilijoita Tue urheilijaa-kampanjan kautta. Paavo Nurmi-keräilyharkon ostamalla voi osoittaa tukensa haluamalleen urheilijalle tai yleisestikin nuorisourheilulle. Kuvaa klikkamalla pääsee suoraan aloitussivulle. Sivuilta voi siis valita oman kohteen (esimerkiksi minut tai Pyryn), kun ilmoittaa haluamansa urheilijan nimen, lajin ja seuran tilauksen yhteydessä. Urheilijayhditys tilittää rahat suoraan urheilijarahastoomme, joten niitä voi käyttää vain urheiluun kuten esimerkiksi Teneriffan leiriin!

Rauta oli eilen NÖYRÄÄ Hämeen pm-kisoissa Lahdessa. Kävin nimittäin pitkästä aikaa painonnostokisoissa. Teen nostot raakana kisoissakin, sillä kyykkynostot eivät ehkä palvele heittäjää niin hyvin.  Valitettavasti kisoissa ei saa nostaa myöskään polven päältä, joka olisi meikäläiselle parempi tyyli. Nostaminen kulki kuitenkin maastakin asti hyvin: tempaus 65, työntö 90, yhteistulos 155 ja Sinclair-pisteet 170,08 pistettä. Kaikki kisaennätyksiä kuten lähes kaikilla muillakin pyrintöläisnostajilla. Sain myös parhaan naisnostajan palkinnon, ja kun Jerelle meni miesnostajan pysti, niin voinee sanoa, että joukkuepanos oli erinomainen! Tulokset on luettavissa tarkemmin painonnostoliiton sivuilta.

70 oli tempauksessa harmittavan lähellä. Tanko pyörähti toisesta kädestä yli, kun hätäilin vähän jalkojen vierekkäin siirtämisen kanssa. Ehkä sitten ensi kerralla? Ja ehkä se 80 raakatempaus polven päältäkin tulee vielä tänä keväänä, kun siirrytään varsinaisesti maksimirautoihin huhti-toukokuussa. Muutenkin tuntuu, että puntti kulkee nyt hyvin. Sarjaennätyksiä on tullut lähes kaikissa liikkeissä, joten hauska nähdä, mihin lukemiin maksimit päätyvät ja näkyykö se sitten mitenkään heitoissa?

Muuten tammikuu on mennyt vielä raa’an työnteon merkeissä. Olen heittänyt edelleen määrällisesti aika paljon ja pitkiä heittoja 1-2 kertaa viikossa. Voimaa sekä muita ominaisuuksia on tehty myös määrällisesti. Välillä reeneihin lähteminen ei ole niin hirveästi houkutellut. Joskus on oikeastaan suoraan sanottuna vituttanut raahautua uudelleen illalla Pirkkahallille, kun olo on tuntunut jo aamureeneissä tukkoiselta. Se kuuluu osittain kuvaan tässä vaiheessa, kun treenataan määrällisesti vielä kovaa, mutta tehojakin on jo kohtuullisesti. Tarkkana saa siis olla, kun keikutaan ylikuormituksen rajalla. Hetkellisesti voi mennä hieman ylikin, mutta liian syvään kuoppaan ei saisi pudota, jotta jaksaa vielä ponnistaa reunalle.

Flickr Video

Flickr Video

Tänään olisi kerrankin ollut mahtavat tuulet kiekonheittoon täällä Suomessakin. Tämä Tapaninpäivä oli niin leuto, että jos kiekot olisi olleet tänään kassissa, niin olisin varmasti sipaissut Pirkkahallin heittopaikalla pari heittoa, kun hölköttelin siitä ohi reeneistä tullessani. Aurinkokin pilkahti ja ruoho suorastaan hehkui vihreänä. Kyllä heittokättä syyhytti!

Punttireenin päälle kävin “avantoseisomassa” Rauhaniemessä. Ei tosin tietoakaan vielä avannosta tai jäistä, vaan Näsijärvi lainehti täysin avoimena, mutta vesi oli kyllä jäistä! Tarkoitus oli seistä vedessä 10 minuuttia (kuten Mäkelän Janica taannoin Pajulahdessa: pipo päässä, takki päällä ja hanskat kädessä), mutta koska kolmen minuutin jälkeen varpaista lähti tunto, niin aloitin itseäni kuunnellen… Mihin se joulupukki unohti mun neopreenitossut?

Oheisen inspiroivan videon myötä toivotan erityisesti kaikille blogini lukijoille, valmentajalleni Jormalle ja muille “tukihenkilöille” (Satu, Minna, Tapsa, Mia, veljeni Timo), yhteistyökumppaneilleni (Shock Absorber, Coater Service, Adidas, Spotox), perheelleni ja ystävilleni sekä kaikille heittäjille, maajoukkuenaisille, yleisurheiluihmisille ja Pyrintöläisille menestyksekästä tulevaa vuotta 2012! Toivottavasti Joulunne on ollut ihana, rentouttava ja inspiroiva! Let’s keep the Sport at our Hearts!